Meikkitaiteilijan karu pila – naisille tehtiin ”muodonmuutos helvetistä”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Meikkitaiteilijan tuoliin istuminen on monille naisille harvinaista herkkua ja samalla jännittävää, sillä koskaan ei voi tietää mitä piirteitä meikkitaiteilija päättää korostaa ja millainen lopputulos tulee olemaan.

Eräs meikkitaiteilija juksasi kolmea naista BuzzFeed-sivuston kuvaamalla videolla, jota kuvatessa naiset luulevat saavansa hienot meikit. Meikkitaiteilija on kertonut kolmelle naiselle meikkaavansa heidät näyttämään Kylie Jenneriltä.

Naisilla ei ole mitään aavistusta meikkaamisen aikana siitä, että lopputulos tuleekin olemaan jotakin aivan muuta. Yhdestä naisesta tehdään klovni, yksi naisista saa oranssit kasvot ja yksi meikataan pesukarhuksi.

Kun meikkitaiteilija on saanut työnsä valmiiksi, naisten peilikuva paljastetaan heille. Naiset odottavat ilmestyksensä olevan peilin kautta varmasti hyvin erilainen, minkä vuoksi jokainen yllättyy kuvastaan. Naiset menevät hämilleen, koska he luulivat meikkitaiteilijan olleen tosissaan. Lopuksi heille kuitenkin paljastettiin, että kyseessä oli pila, minkä jälkeen yksi kommentoi muutosleikin olleen painajaismainen.