Pastafari sai tahtonsa läpi – ajokorttikuvassa pastasiivilä päässä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet Lentävän spagettihirviön kirkkoon kuuluvat seurakuntalaiset ovat testanneet maansa uskonnonvapauksia esimerkiksi pitämällä virallisissa henkilöllisyystodistuksissa päässään kirkon vakaumuksen merkkiä symboloivaa pastasiivilää. Otsikoihin nousee nyt Massachusettsissa asuva nainen.

Yhdysvaltojen Lowellista kotoisin oleva Lindsay Miller esiintyy ajokortissaan pastasiivilä päässä. Nainen kertoi Associated Pressille, että viranomaiset olivat ensin nauraneet hänelle, eikä se ollut naisen mielestä kovinkaan reilua. Millerin ajokorttikuva kiellettiin.

– Ajattelin, että vaikka viranomaiset eivät olleet kuulleet uskonnostani, ei heidän tulisi kieltää minulta esiintymästä tunnuksen kanssa ajokorttikuvassa, Miller sanoo.

Normaalisti ajokorttien valokuvissa ei hyväksytä hattuja tai muita päähineitä, mutta sääntöön tehdään poikkeus uskonnollisista syistä. Miller valitti kuvansa hylkäämisestä Amerikan humanistiseen järjestöön ja pyysi apuun yhdistyksen asianajajia. Millerille myönnettiin lupa pitää pastasiivilää päässään virallisessa ajokorttikuvassa ennen kuin tapauksen käsittely eteni oikeuteen.

Lentävän spagettihirviön kirkko on perustettu alun perin vastustamaan valtauskontoihin perustuvia lakeja ja erioikeuksia. Uskonto on saavuttanut suosiota etenkin netin kautta lähes vuosikymmenen ajan. Kirkon perustaja Bobby Hendersonin mukaan pastafarismi on verrattavissa muihin uskontoihin, kuten kristinuskoon ja islamiin.

Lentävän spagettihirviön kirkko uskoo heidän esikuvanaan pitämän makaroniolennon luoneen maapallon aluksi vuoret, puut ja satujen kääpiöt. Luonnonmullistukset johtuvat heidän mukaansa merirosvojen lukumäärän vähentymisestä.

Lentävän spagettihirviön seuraajien taivas ei kuitenkaan ole paikka, jossa liitelee valkopukuisia enkeleitä, vaan siellä on stripparitehdas ja oluttulivuori. Helvetti on samanlainen paikka, mutta strippareilla on sukupuolitauteja ja olut on lämmintä.

Uusimmat