Pikkupoika testasi isänsä partakonetta – hervoton tulos!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Teräviä aseita, veitsiä ja esimerkiksi saksia ei tulisi jättää pienten lasten käsien ulottuville, koska lapset eivät osaa käsitellä niitä oikein. Nyt videolla nähdään yksi hyvä esimerkki siitä mitä voi tapahtua, kun parranajokoneen jättää pienen pojan lähettyville ilman valvontaa.

Isä on kuvannut videolle poikaansa, joka pahoittelee syvästi isänsä partakoneen käyttämistä. Poika on halunnut testata konetta omiin hiuksiinsa ja päätynyt leikkaamaan itselleen vähintäänkin mielenkiintoisen uuden hiusmallin. Uusi kampaus ei jätä vanhemmille juuri muuta vaihtoehtoa kuin leikata kaikki pojan hiukset pois.

Monet lapset testaavat pienenä omia parturointitaitojaan leikkaamalla hieman esimerkiksi etuhiuksiaan. Videolla näkyvä poika päätti kuitenkin muuttaa hiustyyliään todella radikaalisti leikkaamalla hiuksensa otsasta aina päälaelle saakka.

Uusimmat