Mitä ihmettä? Virallinen Vuoden Sana 2015 onkin pelkkä emoji

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Maailmanlaajuisesti erittäin arvostettu Oxford Dictionaries valitsee joka vuosi yhden uusista sanoista, joka kruunataan viralliseksi Vuoden Sanaksi. Vuoden 2015 sana ei kuitenkaan ole käytännössä edes sana, vaan emoji, jossa hymiö nauraa niin paljon, että sen silmistä valuu kyyneleet.

Vuoden 2015 sanaksi valikoitui itkunaurava hymiö, jonka virallinen nimi on ”Kasvot ilon kyynelten kera”. Emojin valintaa perustellaan sillä, että se kuvaa parhaiten vuoden 2015 asenteita ja ilmapiiriä.

Emojit ovat olleet olemassa jo vuosia, mutta niiden käyttö ja suosio ovat kasvaneet vuosi vuodelta paljon. Suosio kasvoi kuitenkin räjähdysmäisesti juuri tänä vuonna ja esimerkiksi presidentitkin käyttävät niitä twiiteissään.

Vuoden sanaksi oli ehdolla myös muita sanoja, jotka olivat emojien sijaan oikeita sanoja. Kärkisijoille yltäneiden sanojen joukossa olivat muun muassa refugee, eli pakolainen, ja lumbersexual, jolla tarkoitetaan miesten metsuripartatrendiä.