James Bondin kaikki ihmelaitteet koosteena – mikä mielestäsi paras?

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

James Bond -elokuvat tunnetaan paitsi vaarallisista tilanteista, Dry Martini-drinkeistä ja kauniista naisista, myös mitä erikoisemmista vempaimista joita 007 käyttää selvitäkseen tukalista hetkistä. Useimmissa tapauksissa keksinnöistä vastaa MI6-tiedustelupavelun varustemestari, Q.

Nyt Youtuben Burger Fiction -kanava on julkistanut videokoosteen, jossa nähdään jokainen Bond-elokuvissa nähty ihmelaite. Koska 007 on seikkaillut valkokankaalla jo 52 vuoden ajan, on vempaimia nähty elokuvissa peräti 193 kappaletta. Videolla onkin kestoa yli 16 minuuttia.

Elokuvissa nähdyt ihmelaitteet ovat muuttuneet melkoisesti vuosien aikana. Osa keksinnöistä edustaa todellista olemassaolevaa tekniikkaa, kun taas jotkut niistä menevät jo puhtaasti scifin puolelle. Osa varhaisemmista ihmelaitteista on sittemmin muuttunut arkitodellisuudeksi tekniikan kehittymisen myötä.