Näin kotiruoka on muuttunut 100 vuodessa

Ruoka · Tim Isokivi

Youtubessa on nähty lukuisia videoita, joista selviää kuinka esimerkiksi muoti ja kauneusihanteet ovat muuttuneet viimeisten sadan vuoden aikana. Tuoreella videolla paneudutaan päivällispöytien vaihtuviin antimiin viimeisen vuosisadan aikana.

Video alkaa vuodesta 1915, jolloin amerikkalaisperheiden päivällinen koostui usein paahtopaistista ja perunasta. Punaisen lihan ja kasvisten voittokulku jatkui videon perusteella vielä seuraavina vuosikymmeninä.

1950-luvulla kuvioon astuivat valmiit televisioateriat, joiden sisältämät raaka-aineet pysyivät tosin edelleen melko samanlaisina kuin menneinä vuosina. 1980-luvulla amerikkalaiskeittiöiden suosikkiruokia edustivat sen sijaan hampurilaiset ja mac & cheese.

Vuosituhannen vaihteessa päivällispöydän valtasivat eksoottisemmat ruoat, kuten tacot ja sushi. Lopulta päästään vuoteen 2015. Videon mukaan tämän päivän tyypillistä lounasruokaa edustavat terveellisemmät vaihtoehdot, kuten quinoa, grillattu lohi ja lehtikaali.