Astronautin twiitistä hurja UFO-spekulaatio: ”Ei voinut kertoa sitä itse”

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kansainväliseltä avaruusasemalta lähetetty twiitti on aiheuttanut kohun sosiaalisessa mediassa. Yhdysvaltalaisastronautti Scott Kellyn julkaisemassa kuvassa nimittäin näkyy tunnistamaton lentävä esine. Kuva on otettu Intian yllä ja suurkaupunkien valot loistavat kirkkaana avaruuteen asti.

Scott Kelly, Twitter
Scott Kelly, Twitter

Upean näkymän sijaan monien huomio on kiinnittynyt kuvan oikeassa ylälaidassa olevaan esineeseen. Kellyn ottamaa kuvaa on jaettu sosiaalisessa mediassa ja monet epäilevät sen olevan todiste Maan ulkopuolisesta elämästä. UFO-tutkijat pitävät mahdollisena sitä, että astronautti on halunnut kuvallaan kertoa ihmisille jotain, jota hän ei voi sanoi kuvailla kuulostamatta hullulta.

Spekulaatioiden yllyttyä sosiaalisessa mediassa julkaistiin kuitenkin pian valokuva, joka tyrmäsi väitteet tuntemattomasta avaruusaluksesta. Vaikuttaisi nimittäin siltä, että astronautin kuvassa nähdään avaruusaseman antenni, eikä UFO, kuten monet ovat luulleet.