Puolitoistavuotias lapsinero – osaa jo lukea ja laskea

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pohjois-Carolinassa asusteleva taapero on hämmästyttänyt ihmisiä uskomattomilla taidoillaan. Pieni poika on nimittäin osannut lukea sanoja ja laskea siitä lähtien, kun hän oli seitsemän kuukauden ikäinen. Puolitoistavuotiaana Carter Whitside osasi lukea yli 300 sanaa ja laskea viiteenkymmeneen.

Perheenäiti LaToya Whiteside on kuvannut videoita poikansa hämmästyttävistä taidoista. Youtubessa julkaistu video on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa. Carter Whitesidea pidetään lapsinerona.

Daily Mail -lehden mukaan sanojen lausuminen ja numeroiden laskeminen on ollut koko perheelle hauskaa ajanviettoa. Carterin perheestä on kuitenkin uskomatonta, että poika on alkanut opetella sanoja jo alle vuoden ikäisenä. Jää nähtäväksi kuinka etevä lukija ja laskija Carter on parin vuoden kuluttua. Videon perusteella voisi luulla, että pienestä lapsinerosta tullaan vielä kuulemaan tulevaisuudessa.