YLE: Vähävaraisten tukimiljoonat päätyvät AY-liikkeen kassaan!

Viihdeuutiset · Jocka Träskbäck

Suomessa on Sipilän hallituksen muodostamisesta saakka käyty vilkasta keskustelua työelämän uudistamisesta, AY-liikkeen merkityksestä ja viime päivinä myös eläkeläisten asumistukien leikkauksista, jotka juuri peruttiin. Nyt Yleisradio on selvittänyt kenen taskuun asumistukien miljoonat todellisuudessa päätyvät.

Valtaosalle suomalaisista yllätys oli melkoinen, kun eilen julkaistussa artikkelissa ja TV2-kanavalla eilen illalla esitetyssä A-Studiossa paljastui, että köyhimpien suomalaisten vuokrarahat eivät päädykään monikansallisille veroparatiisiyhtiöille tai edes kotimaisille yrityksille, vaan niiden sijaan suomalaiselle AY-liikkeelle. Yleisradio otsikoi artikkelinsa ”AY-liike käärii miljoonia vuokra-asuntoyhtiöstään – asumistuet osinkoina liitoille”.

AY-liike on saanut viidessä vuodessa pääosin omistamansa VVO:n osinkoja verovapaasti lähes 50 miljoonaa euroa. Yksin viime vuonna AY-liike sai 14 miljoonan euron osingot. Yleishyödylliseksi alunperin tarkoitettu VVO teki viime vuonna voittoa yli 90 miljoonaa euroa, koska se on nostanut asukkaidensa vuokria enemmän kuin asunnoista koituvat kulut ovat nousseet. Merkittävä osa VVO:n vuokrista maksetaan vähävaraisille maksettavista asumis- ja toimeentulotuista.

VVO:n omistajia ovat muun muassa Metallityöväen liitto, JHL, Rakennusliitto, PAM, Pro, OAJ ja Team. Vuonna 1997 yritykseksi muuttuneen VVO:n hallituksessa istuu vankka edustus omistajatahojen johtoa.

VVO omistajat 31.12.2014
VVO omistajat 31.12.2014

Asumistukimiljoonien päätymisestä AY-liikkeen taskuihin uutisoi jo kaksi vuotta sitten Helsingin Sanomat, joka haastatteli Palvelualojen ammattiliitto PAM:n puheenjohtaja Ann Seliniä. Hän myönsi liittojen yrittävän maksimoida tuottonsa kuten mikä tahansa muukin sijoittaja.

– Ei tätä sentään pysty riistoksi sanomaan, mutta onhan tämä meidän kannalta hieman hankala yhtälö. Myös meidän AY-liitoissa pitää huolehtia omaisuudestamme. Siinä mielessä olemme kuin mikä tahansa sijoittaja, Ann Selin kommentoi lyhyesti Helsingin Sanomille.

Aiemmin tänä syksynä uutisoitiin AY-liikkeen hyötyvän työttömien kasvavasta määrästä ja sitä seuraavasta asumistukien lisääntymisestä. Asumistukien lisäksi AY-liike kerää myös jäsenmaksut verottomana kassoihinsa. Tilanne on vähintäänkin erikoinen, sillä AY-liike kritisoi tasaisin väliajoin suuryrityksiä ahneudesta ja liiallisesta voitontavoittelusta tavallisten kansalaisten kustannuksella. Samaan aikaan se kuitenkin itse kerää vähävaraisilta ylisuuria vuokratuottoja itselleen.

Moni suomalainen on tähän saakka olettanut virheellisesti, että ammattiyhdistykset maksaisivat kertyneillä varoillaan työttömien ansiosidonnaisia työttömyyskorvauksia. Todellisuudessa tilanne on kuitenkin lähes päinvastainen. Liitot nimittäin maksavat ansiosidonnaisista päivärahoista vain 5,5 prosenttia, kun loput maksetaan valtion kassasta. Ansiosidonnaiset maksetaan siis käytännössä palkansaajien ja yritysten maksamista veroista sekä ottamalla valtiolle lisää velkaa.

Ympäristöministeriössä valmistellaan parhaillaan hallituksen esitystä, jolla pyritään kohtuullistamaan asumiskustannuksia valtion tukemassa asuntokannassa. Tavoitteena on, että vuokrien ja käyttövastikkeiden kohtuullisuus toteutuisi jatkossa nykyistä paremmin, eli muutos estäisi asumistukea saavien vuokralaisten ylenpalttisen rahastamisen. Esityksen luonnos lähti lausuntokierrokselle elokuussa.

Uusimmat