Hylättyä koiraa ei ollut enää tunnistaa eläimeksi – sitten ohikulkijat saapuivat apuun

Viihdeuutiset · Annika Kela

Intiassa toimiva eläinten pelastusorganisaatio Animal Aid Unlimited oli saanut ilmoituksen hylästystä koirasta Udaipur-kaupungin laidalla. Pelastajia odotti paikan päällä sydäntäsärkevä näky. Nälkiintynyt ja huonovointinen koira oli hakenut suojaa hylätystä taksista.

Kapisen koiran iho oli muuttunut kivenkovaksi syyhyn takia. Organisaation jäsenet juottivat koiralle vettä, antoivat sille ruokaa ja sitten he käärivät hännänheiluttajan vilttiin. Koiran ilme kertoi enemmän kuin tuhat sanaa: se oli onnellinen saamastaan huolenpidosta.

Alice-koiran tarinalla on onneksi onnellinen loppu. Viikkoja kestäneet hoidot ja huolenpito sai koiran toipumaan sairauksistaan ja koettelemuksistaan. Iloinen ja reipas Alice on kuin uusi koira. Hoitojen ansiosta Alicen turkki on alkanut kasvaa ja koira on elämäniloa täynnä. Organisaatio aikoo seuraavien viikkojen aikana etsiä Alicelle rakastavan kodin.