Uusi räppiryhmä ihastuttaa – kehitysvammaiset upeita lahjakkuuksia

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suomalainen punkkia soittava Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtye on näyttänyt monelle suomalaiselle ja euroviisujen myötä muillekin, että kehitysvammat eivät seiso musiikin tekemisen esteenä. Nyt Elite Daily on haastatellut mielenkiintoista Zulu P -nimistä räppääjistä koostuvaa ryhmää, jossa jokainen jäsen on syntynyt kehitysvammaisena.

Zulu P -ryhmän jäsenet tekevät itse omaa musiikkia tuottajien avustuksella. Musiikki ottaa kantaa ja herättää huomiota sellaisella tavalla, että sitä ei voi olla huomaamatta. Värikkäät persoonat keksivät yhdessä eläväisiä kappaleita, joissa ei tunneta minkäänlaisia rajoja tai musiikin tekemisen lainalaisuuksia.

Ryhmän jäsenistä Marley G aloitti yhtyeestä haaveilemisen ensimmäisenä. T Rock on yhtyeessä kuitenkin dominoivin ja tekee sen kaikille selväksi improvisoiden vakuuttavasti suoraan kameraan ilman minkäänlaista valmistautumista. Andreina sulostuttaa ryhmässä kauniilla äänellään, ja Lil’ EB tuo joukkoon kaivattua nöyryyttä ja onkin luultavasti porukan kiltein.