Kolmevuotias tyttö osaa alkuaineiden jaksollisen järjestelmän – huikea lahjakkuus!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pienet lapset oppivat asioita joka päivä ja välillä he yllättävät omat vanhempansakin hurjalla kehityksellään. Olemme nähneet kuvakorttien avulla lukemaan oppineita taaperoita ja nyt eräs kolmevuotias häikäisi televisiossa esitellessään omaa tietämystään alkuaineista.

Kolmevuotias Brielle-niminen tyttö tunnistaa alkuaineet ja tietää niistä varmasti enemmän faktoja kuin useimmat aikuiset. Brielle oli uskomattoman taitonsa vuoksi saanut Ellen DeGeneresin kiinnostumaan erikoisesta taidostaan, minkä vuoksi Brielle kutsuttiin ohjelmaan äitinsä kanssa vieraaksi.

Briellen äiti kertoo, että tyttö opetteli kuuden kuukauden aikana alkuaineiden jaksollisen järjestelmän kokonaisuudessaan. Tyttö opetteli alkuaineet kuvakorttien avulla ja osaa myös kertoa, mistä mitäkin alkuainetta löytyy ja mitä ominaisuuksia niillä on. Tytön muisti ja tietotaito ovat yllättävää kuultavaa ja saavat varmasti monet miettimään, mitä kaikkea tyttö tuleekaan vielä tulevaisuudessa tekemään poikkeuksellisen oppimiskykynsä ja muistinsa ansiosta.

At 3 years old, this little girl knows elements like Xenon and Scandium. I thought those were reindeer.

Posted by Ellen DeGeneres on Monday, November 23, 2015

Katso video tästä.