5 syytä miksi Tinderistä ei löyty tosirakkautta

Digi Lifestyle · Annukka Heikkilä

Sosiaalinen media ja erilaiset treffailusivustot sekä -sovellukset ovat helpottaneet toisiin ihmisiin tutustumista. Vieraaseen ihmiseen kontaktin ottaminen ei ole enää niin jännittävä asia kuin ennen ja monien sovellusten avulla ihmiset pääsevätkin tutustumaan uusiin ihmisiin ja näkemään sinkkutarjontaa vaivattomasti poistumatta edes kotoaan.

Sovellusten helppous on aiheuttanut kuitenkin sen, että ihmiset eivät enää ole löytää seurustelukumppaneita. Treffien määrä on nousussa ja tapaamisia sovitaan yhä kevyemmin perustein, minkä vuoksi vain harva treffeistä osoittautuu muuksi kuin kokeiluksi. Elite Daily listasi osuvasti viisi suurinta syytä, minkä vuoksi ihmiset eivät pysty löytämään tosirakkautta sovellusten avulla.

1. Nettideittailu on kuin seisova pöytä

Ihmiset eivät valitse enää huolellisesti treffikumppaneitaan vaan he kokeilevat hieman kaikkea tarjolla olevaa, koska heillä on siihen mahdollisuus. Näin ollen sen oikean löytämisen prosentuaalinen mahdollisuus heikkenee huomattavasti.

2. Valinnan vapaus tekee valitsemisesta hankalaa

Kun henkilö luulee, että hänellä on vapaus valita jokaisesta näkemästään profiilista itselleen sopivan treffikumppanin, valinnan tekemisestä tulee vaikeampaa. Henkilö voi jäädä valinnan jälkeenkin miettimään, että mitä jos muutaman profiilin päässä olisikin ollut joku vielä täydellisempi henkilö.

3. Jatkuva etsintä

Vaikka henkilö saisi mielenkiintoisen keskustelun jonkun kanssa aikaiseksi, hän jatkaa edelleen etsimistä. Ihmiset ovat oppineet, että kaikkea toivoa ei kannata laittaa yhden ihmisen varaan, minkä vuoksi kaikki jatkavat etsimistä, kunnes saatu keskustelukumppani lopulta kyllästyykin siihen, että toinen ei ole läsnä ja jatkaa itsekin matkaansa.

4. Täydellisyyden tavoittelu

Ihmisten odotetaan ja oletetaan olevan täydellisiä, koska kukaan ei kirjoita omaan esittelyynsä heti omia vikojaan, ongelmiaan tai puutteitaan. Tämän vuoksi tavallisten ihmisten tavalliset ongelmat saattavat alkaa tuntumaan sellaisilta vioilta, joiden vuoksi treffailua jatketaan muiden ihmisten kanssa.

5. Nettideittailussa ei ole yhtä suurta jännitystä

Näytön pyyhkäiseminen ei ole läheskään niin hauskaa ja jännittävää kuin se, että itse uskaltaisit lähestyä toista tai vilkuilemasi henkilö tulisi lopulta sinulle juttelemaan.