Sinulla on todennäköisesti herpes – tässä syy

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Herpes on virustartunta, joka voi ilmetä sukupuolielimissä, huulissa tai suussa. Herpes saattaa näiden lisäksi tarttua myös silmiin, käsiin tai keskushermostoon. Herpes tarttuu herkästi eikä sen hoitoon ole keksitty vielä parantavaa keinoa.

Herpeksen saanut henkilö kantaa virusta koko loppuelämänsä. Tartunta voi olla oireeton tai alkaa oirehtimaan vasta silloin, kun henkilö kokee stressiä. TruTV on julkaissut YouTube-kanavallaan videon, jossa koomikko Adam Conover selittää, minkä vuoksi herpeksen takia ei kannattaisi stressata liikaa.

Conoverin mielestä herpes ei ole iso asia eikä sitä kannattaisi stressata, koska sen kantaja ei sitä aina edes huomaa. 80 prosenttia tartunnan kantajista ei tiedä, että heillä on herpes eikä koe minkäänlaisia oireita. Noin 90 prosentilla koko maapallon väestöstä on videon mukaan herpes joko suussa tai sukupuolielimissä, joten on todella hyvä mahdollisuus, että myös juuri sinulla on tartunta.