Avokado-oluesta yllätyshitti – australialainen panimo hukkuu tilauksiin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Pienpanimoiden suosio ja määrä on kasvanut maailmanlaajuisesti viime vuosien aikana. Samalla markkinoille on alkanut ilmestyä myös tavallisuudesta poikkeavia olutmakuja. Australian Yallingupissa sijaitseva Bushshack Brewery on lanseerannut avokado-oluen.

Olut luotiin alun perin Perthissä järjestettyjä avokado-festivaaleja varten. Oluen suosio ja kysyntä yllättivät panimon.

– Kysyntä on ollut kovaa etenkin joulun alla. Ihmiset ovat pyytäneet toimittamaan avokado-olutta pullotettuna, mutta emme ole pystyneet toteuttamaan toiveita. Kaikki avokado-oluemme menee nimittäin tynnyreihin, panimossa työskentelevä Daniel Wind kommentoi Mashable-sivustolle.

Avokado-olutta kuvaillaan lager-tyyliseksi juomaksi. Daniel Windin mukaan hedelmä antaa oluelle kermaisen jälkimaun. Yhtiön suunnitelmissa on jatkaa olutkokeiluja, ja hän onkin avoin ihmisten uusille ehdotuksille erikoisten juomien suhteen.