IKEA luopumassa lihapullistaan – tässä syy!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Huonekalujätti Ikea on shokeerannut ihmisiä ympäri maailmaa ilmoittamalla, että yhtiö harkitsee kuuluisista lihapullistaan luopumista. Ikean mukaan lihapullien myymisen lopettaminen olisi vastuullinen päätös, sillä lihateollisuuden päästöt ovat pääasiallinen syy ilmastonmuutoksen kiihtymiselle.

Ikea on ryhtynyt tutkimaan eri vaihtoehtoja lihapullille. Yhtiö haluaisi korvata lihapullat vegaaniversioilla. Daily Mail -lehden mukaan Ikea on saanut paljon rohkeita ehdotuksia korvaaville lihapullille, joita yksi oli hyönteispullat. Crispy Bug Ball -pullat voitaisiin valmistaa hyönteisistä saatavasta proteiinista.

Yksi ehdotus on ollut Nutty Ball – pähkinäpulla, joka sisältäisi pähkinärouhetta, jyviä ja kasviksia. Yhtiön mukaan ekologisia lihapullia voitaisiin todennäköisesti tulevaisuudessa valmistaa laboratoriossa kasvatetusta lihasta. Vaikka monia on harmittanut se, että Ikea suunnittelee luopuvansa lihapullista, tietävät monet sen olevan oikea päätös.

Uusimmat