5 merkkiä joista tiedät eläväsi yli 100-vuotiaaksi

Terveys · Annukka Heikkilä

Ihmiset ovat pitkään ihannoineet nuoruutta ja moni haaveilee pitkästä ja terveestä elämästä. Ihmisten eliniänodote on noussut vuosi vuodelta, mutta kaikki eivät kuitenkaan elä yli satavuotiaiksi. Metro keräsi yhteen viisi tieteellisesti tutkittua faktaa ominaisuuksista ja elintavoista, joiden perusteella ihminen voi arvioida elääkö hän yli satavuotiaaksi vai ei.

1. Yli 100-vuotiaaksi elävät osaavat käsitellä stressiä

Tutkijat ovat selvittäneet, että yli satavuotiaaksi eläneet ovat olleet sellaisia ihmisiä, joilla on ollut todella hyvä stressinsietokyky. Ota siis rennosti ja yritä olla kuormittamasta itseäsi turhalla stressillä.

2. Yli 100-vuotiaat eivät ole ylipainoisia

Yli satavuotiaaksi elävät miehet ovat olleet lähes poikkeuksetta hoikkia. Pidä painostasi huolta äläkä anna liikakilojen kerääntyä vyötärön ympärille vuosien saatossa.

3. Älä polta tupakkaa

Korkean iän saavuttaneista vanhuksista suurin osa ei ole polttanut yhtäkään tupakkaa koko elämänsä aikana tai on polttanut hyvin vähän tupakkaa. Nyt on siis hyvä aika lopettaa terveydelle vahingollinen tapa.

4. Yli 100-vuotiailla ei ole muistisairauksia

Vuosien tuoman viisauden lisäksi yli satavuotiaiden mielenterveys ja muisti on yleensä hyvä. Yli satavuotiaaksi elävät ovat harvemmin saaneet minkäänlaista mielenterveyteen liittyvää sairautta.

5. Yli 100-vuotiaat ovat saaneet lapsensa myöhään

Tutkijat ovat huomanneet, että yli satavuotiaaksi elävistä naisista suurin osa on saanut terveitä lapsia vielä yli 40-vuotiaana. Lapsien tekemistä yli 40-vuotiaana ei suositella, mutta siihen kykeneminen kertoo tutkimusten mukaan kuitenkin siitä, että henkilön biologinen vanheneminen on hidasta ja kyseinen henkilö tulee luultavasti elämään pitkään.

Uusimmat