Joulu etuajassa? Pankkiautomaatti jakoi ihmisille ilmaista rahaa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joulu- ja ruokaostoksilla olleet manchesterilaiset yllättyivät huomatessaan, että Tesco-myymälän edessä oleva pankkiautomaatti antoi asiakkaille ylimääräistä rahaa Fallowfieldissa. Sen sijaan, että pankkiautomaatti olisi antanut 10 punnan seteleitä, antoi se 20 puntaa.

Pankkiautomaattiin tulleen vian johdosta asiakkaat saivat rahaa lähes tuplana. Asiakkaiden kuitesta kävi ilmi, että ylimääräistä summaa ei oltu veloitettu heidän tililtään. Kun asiakkaat huomasivat pankkiautomaatin jakavan ilmaista rahaa, muodostui sen eteen pian valtava jono.

Metro-lehden mukaan vika kesti noin tunnin. Tesco Bank on ilmoittanut aloittavansa tutkinnan arvioidakseen kuinka paljon rahaa pankki menetti tunnin aikana. Viranomaiset huomasivat, että asiakkaat olivat tyhjentäneet koko automaatin viimeistä seteliä myöten.

Ylimääräiset rahat eivät ole raportoituneet automaattiin vian takia, joten viranomaisten on vaikea selvittää, ketkä asiakkaista käyttivät automaatin vikaa hyödykseen ja kuinka paljon. Vaikuttaisi siltä, että joillekin manchesterilaisille joulu tuli tänä vuonna etuajassa.

Uusimmat