Nainen söi 100 paahtoleipää kerralla – 10 000 kilokaloria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Syöntikilpailuun osallistuvien ihmisten ei välttämättä tarvitse olla ylipainoisia jättiläisiä. Riittää, että he ovat treenanneet vatsalaukkunsa ottamaan vastaan suuria annoksia yhdellä istumalla. Yksi järisyttäviä määriä ruokaa ahmiva nainen on Yuka Kinoshita.

Aasialainen neitokainen ahtaa suuhunsa kertaistumalta sata palaa paahtoleipää. Hän vauhdittaa leipäpalojen nielemistä hillolla, hunajalla ja majoneesilla. Syöjätär kertoo myöhemmin, että puolessa välissä urakkaa häntä alkoi sattua leukoihin. Silti hän nieli koko 10.000 kilokalorin satsin kunnialla alas.

Etenkin Yhdysvalloissa järjestetään paljon erilaisia syöntikilpailuja, joissa osallistujien pitää syödä mahdollisimman paljon tiettyä ruokaa määrätyssä ajassa. Toisinaan sapuskat ovat niin tulisia tai annokset suuria, että tehtävästä tulee mahdotonta.