Netflix-sukat pysäyttävät elokuvan, kun nukahdat

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Televisiosarjoja tuntikausia yhteen menoon katsovat tietävät, että uni saattaa joskus yllättää kesken kiinnostavimmankin jakson. Nyt elokuvien ja sarjojen suoratoistopalvelu Netflix on kehitellyt yllättävän ratkaisun ongelmaan.

Suoratoistipalvelu on julkaissut tee-se-itse -ohjeet Netflix-sukkien valmistamiseen. Sukat tunnistavat mikäli käyttäjä nukahtaa, ja pysäyttävät automaattisesti hänen katsomansa sarjan tai elokuvan.

Sukkien tekeminen vaatii kutomistaitojen lisäksi jonkin verran tekniikan tuntemusta. Hauskaa keksintöä esitellään Netflixin Youtubessa julkaisemalla videolla.