Näin postipaketit kulkevat maailmalla – 416 000 pakettia tunnissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suurin lähettiyritys UPS toimittaa päivittäin 13 miljoonaa pakettia yli 200 maahan. Jouluna lähetysten määrä moninkertaistuu, ja pelkästään Kentuckyn logistiikkakeskuksessa käsitellään yhden päivän aikana 36 miljoonaa pakettia.

Joulukuun 22. on vuoden kiireisin työpäivä UPS-yrityksen henkilöstölle. Associated Press on julkaissut uutispalvelussaan videon Louisvillen logistiikkakeskuksesta, jossa käsitellään järisyttävä määrä paketteja päivittäin. Lähetyskeskukseen laskeutuu lentokone kerran minuutissa.

Linjastot käsittelevät 416.000 pakettia tunnissa, ja keskuksen koko vastaa 90 jalkapallokenttää. Noin 15 prosenttia joululahjoista on ostettu netistä, mikä lisää lähetysten määrää huomattavasti. Suurin osa pakettien lopullisesta lajittelemisesta ja pakkaamisesta tapahtuu ihmisen avulla ilman robotteja.

Uusimmat