Vältä raskaana meluisia paikkoja – sikiön kuulo vaarassa

Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kovaääninen musiikin kuunteleminen ja konserteissa käyminen ilman korvatulppia voi tiedettävästi vahingoittaa aikuisten kuuloa. Kohdussa olevan sikiön kuulon herkkyydestä ei ole kuitenkaan ollut aiemmin riittävästi tietoa, minkä vuoksi Ruotsissa oli alettu tutkimaan kovan metelin vaikutuksia sikiöön.

Toisin kun on voitu aiemmin luulla, sikiö ei Environmental Health Perspective -sivustolla julkaistun tutkimuksen mukaan olekaan turvassa odottavan äidin vatsapeitteiden sisällä. Tutkimuksessa tarkasteltiin 1,4 miljoonan äidin ja lapsen terveyttä, jolloin kovaäänisten työpaikkojen vaikutus sikiöiden kuuloon huomattiin.

Tutkimuksesta kävi ilmi, että raskaana olevan naisen altistuminen koville äänille aiheutti sikiöllä kuulovaurioita. Sikiön saamien vaurioiden vuoksi lapsen kehitys voi olla hitaampaa äänten tunnistamisen ja puheen oppimisen suhteen. Kovaäänisessä työpaikassa raskaana olevan naisen tulisi hakeutua työskentelemään paikkaan, jossa on mahdollisimman vähän meteliä.