Selena Gomez huippuseksikkäänä – lapsitähden maine karisee

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähti Selena Gomez on tarjoillut jo muutamien viikkojen ajan sosiaalisessa mediassa esimakua Hands To Myself -kappaleensa videosta. Nyt etukäteen kohuttu video on lopultakin julkaistu kokonaisuudessaan.

Hands To Myself -kappaleen musiikkivideolla Gomez esittää himojensa kohteena olevan miehen vainoajaa. Entinen Disney-tähti nähdään rohkealla videolla muun muassa alusvaatteisillaan ja alasti kylvyssä.

Yllättävänä käänteenä lopussa selviää, että videon tapahtumat ovat vain osa Selena Gomezin ja Christopher Masonin esittämän komistuksen katsomaa elokuvaa. Tuore kappale on peräisin poptähden tuoreelta Revival-levyltä. Video on katsottavissa toistaiseksi vain Apple Music -sivustolla.

Selena Gomez
Selena Gomez

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat