Ympäri maailmaa on eilen ja tänään jaettu miljardeittain joululahjoja, ja sellaisen saivat myös Kiinassa työskentelevät arkeologit. He nimittäin löysivät jouluna Haihunhounista yli 2.000 vuotta vanhan hauta-arkun, jonka sisältö poikkesi merkittävästi tavallisesta.
Sisällä oli nimittäin kulta-aarre. Itä-Kiinan Jiangxin provinssissa sijaitsevista arkeologisissa kaivauksista löydettiin arkusta yhteensä satumaiset 20.000 kultaesinettä, joten löytö on jopa maailmanlaajuisesti sensaatio.
Arkku on tämänhetkisten arvioiden mukaan kuulunut Länsi-Hanin Dynastian hallitsijalle ja se on peräisin ajalta 206 ennen ajanlaskumme alkua – kahdeksan vuotta ajanlaskumme alkamisen jälkeen. Arkku avattiin sopivasti jouluaattona.



Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten arkeologia, kulta tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.