Venäläiset syöttivät jääkarhulle räjähteen ja kuvasivat kitumisen

Ohhoh! · Stara.fi

Tämä artikkeli ei ole viihdeuutinen eikä siinä ole mitään viihteellistä. Artikkelia ei ole myöskään julkaistu viihdeuutiset-kategoriassa. Kyseessä on äärimmäisen traaginen tapaus, jonka videota toimitus ei suosittele herkimpien katsottavaksi.

Joulun kohutuimmaksi uutiseksi on Venäjällä noussut tapaus, jossa työmaan henkilökunta syötti alueelta usein ruokaa etsineelle jääkarhulle räjähteen ja kuvasi eläimen kitumisen videolle. Järkyttävällä videolla nähdään miten jääkarhu kärsii valtavasti ilmeisesti ruokaan piilotetun valoammuksen palaessa sen sisällä.

Työmaan johtaja Alexander Gruzdev kertoi Gazeta.ru -lehdelle, että kyse oli itsepuolustukseksi jääkarhun luokse heitetystä paukkupommista, jonka räjähtämisen jälkeen jääkarhu poistui paikalta omin jaloin. Asiantuntijat ovat kuitenkin toista mieltä. Heidän mukaansa räjähde on täytynyt piilottaa ruokaan ennen kuin jääkarhu on sen syönyt.

Venäjän luonnonvaraministeri Sergey Donskoyn mukaan kyseessä oli äärimmäisen julma eläinrääkkäys. Viranomaiset ovat käynnistäneet asiassa rikostutkinnan, kun videosta nousi kohu ympäri maailmaa. Eläimen kiduttajaa odottaa nyt jopa seitsemän vuoden vankeustuomio salametsästyksestä.