Rakastettu laulaja Natalie Cole on kuollut

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälistä suursuosiota nauttinut laulajatähti Natalie Cole on kuollut 65-vuotiaana. Hän menehtyi Los Angelesissa sijaitsevassa Cedars-Sinai Medical Center -sairaalassa eilen torstaina sydämen petettyä sairauden johdosta.

Lukuisia hittikappaleita listoille saanut laulajatar palkittiin urallaan monilla palkinnoilla. Jazz-legenda Nat ”King” Colen tytär kärsi terveydellisistä ongelmista, jotka lopulta koituivat liian suuriksi. Pitkällä urallaan hän taisteli myös erilaisten päihdeongelmien kanssa. Vuonna 2000 Cole julkaisi omaelämäkerran Angel on My Shoulder, jossa hän kertoi avoimesti päihdekierteestään. TMZ-julkaisun mukaan Cole joutui viime aikoina perumaan useita esiintymisiään terveysongelmien vuoksi.

Natalie Colen suurimpiin hitteihin lukeutui erityisesti vuonna 1989 levytetty Miss You Like Crazy, jonka sisältänyt Unforgettable-albumi palkittiin kuudella Grammyllä muun muassa Vuoden albumina. Yhteensä Cole sai urallaan peräti yhdeksän Grammy-palkintoa. Muita hänen ikimuistoisia hittejään olivat muun muassa Unforgettable ja This Will Be, jonka hän esitti yhdessä isänsä kanssa.