Huumediileri ryhtyi artistiksi – musiikkivideo vei hengen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Meksikolaisena huumegangsterina tunnetun Frankie Valli of Culiacanin ura poptähtenä on päättynyt traagisella tavalla. Pian tekemänsä musiikkivideon julkaisemisen jälkeen mies murhattiin kylmäverisesti kilpailevan huumejengin toimesta.

Daily Mail -lehden mukaan Frankie Valli of Culiacan oli oikealta nimeltään Nain Alvarez ja hän oli menehtyessään vasta 23-vuotias. Musiikillisesti lahjakas Nain oli aina haaveillut urasta laulajana ja eräänä päivänä hän päätti toteuttaa haaveensa.

Uranvaihdos ei kuitenkaan sujunut ongelmitta, sillä pian hän joutui ampumavälikohtaukseen kilpailevan jengin jäsenten kanssa. Paikallisten medioiden mukaan Nain oli solvannut uudella musiikkivideollaan meksikolaisia huumejengejä ja jengiläiset olivat todennäköisesti provosoituneet laulajan sanoista. Alvarezin traaginen kohtalo on jälleen kerran muistuttanut yhteisöä siitä, kuinka vaarallista elämä rikollisjengien hallitsemilla alueilla on.