Janet Jackson kiistää syöpähuhut – peruu keikkojaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Moninkertainen Grammy–voittaja ja yli 160 miljoonaa albumia myynyt Janet Jackson julkaisi viime vuonna tuoreen Unbreakable-albuminsa. Taannoin tähti perui suunnitellun kiertueensa terveydentilaansa vedoten.

Uutisen myötä sosiaalisessa mediassa epäiltiin, että Jacksonilla on syöpä. Nyt Janet Jackson on kommentoinut terveydentilaansa liittyviä huhuja Twitterissä. Laulajan mukaan väitteet syövästä eivät pidä paikkansa. Hän ei kuitenkaan paljastanut, mistä vaivasta hän on parhaillaan toipumassa.

Janet Jackson myös totesi tulevan Euroopan kiertueensa toteutuvan sovitusti. Tähti ilmoitti alle kaksi viikkoa sitten joutuvansa perumaan suunnitellun kiertueensa ensimmäiset keikat leikkauksen vuoksi.

Uusimmat