24-hittisarja palaa ruutuihin – faneille valtava pettymys!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu 24-televisiosarja kertoi Kiefer Sutherlandin esittämästä Jack Bauerista, joka pelasti Yhdysvallat kerta toisensa jälkeen terroristien kynsistä. Vuonna 2010 loppunut sarja sai toissa vuonna jatkoa Suomessa nimellä 24 – Lontoo esitetyn minisarjan muodossa.

Stara kertoi viime kesänä Fox-televisiokanavan suunnitelmista tehdä jatkoa 24-sarjalle. Tuolloin huhuttiin, että Kiefer Sutherlandin esittämä sarjan päähahmo Jack Bauer ei olisi enää mukana suunnitelmissa. Fanit eivät pitäneet huhuja uskottavina, mutta nyt elokuvalehti Variety on vahvistanut asian.

24 on tekemässä paluun ilman päätähteään – ja kaiken lisäksi kaikki muutkin hahmot loistavat jatkossa poissaolollaan. Bauerin tilalla 24: Legacy -sarjassa tullaan näkemään uusi nuorempi agentti Eric Carter, joka taistelee terroristeja vastaan vanhemman naispuolisen agentin kanssa. Tuottaja Howard Gordon kertoi jo viime kesänä, että uusi 24 tulee noudattelemaan alkuperäisen sarjan henkeä uudistuksista huolimatta.

Uusimmat