Puupolkyistä sisustustrendi – myytiin heti loppuun

Koti & Asuminen Viihdeuutiset · Annika Kela

Puupölkyt, halot ja oksat kuuluvat osaksi monen pohjoismaalaisen kodin sisustusta. Ympäröivästä luonnosta muistuttavat elementit luovat rustiikkisen tunnelman asuntoon ja usein elementtejä löytyy koristeiden lisäksi huonekaluista.

Tuunatuista puupölkkypöydistä onkin tullut viime aikoina trendikäs hittituote. Daily Mail -lehden mukaan monet lontoolaisista sisustusputiikeista ovat myyneet maalatut puupölkkypöydät loppuun. Puupölkkyjen maalaamisesta on tullut rahakas bisnes, ainakin sisustuskauppojen kauppiaille, sillä kaupunkilaiset ovat maksaneet pölkyistä yli 15 euroa kappaleelta.

Pölkkyjä on esitelty kansainvälisesti tunnetuissa sisustuslehdissa ja monet maksavat tuunatuista pölkyistä uskomattoman suuria rahasummia. Lontoossa sijaitseva sisustusputiikki Sally Bourne Interiors alkoi myydä maalattuja pölkkyjä jo vuonna 2007 ja kauppiaan mukaan ne menevät kaupaksi edelleen.

Viime kuukausina monet sisustusliikkeet ovat myyneet kaikki pölkkynsä loppuun. Pienellä askartelemisella suomalaiset voivat onneksi loihtia itselleen uuden trendikalusteen huokeaan hintaan.