Stara masennus

Lifestyle Viihdeuutiset

Raivohuoneessa saatu purkaa vihaa – voit rikkoa kaiken luvan kanssa!

Ihmiset purkavat synkkää mieltä eri tavoilla. Osa nauttii alkoholia, joku lähtee hikilenkille ja kolmas hautautuu peiton alle mököttämään. Maailmalla leviää parhaillaan konsepti, jonka avulla raivoa voi purkaa luvallisesti pienessä huoneessa riehumalla.

Raivohuoneita löytyy jo tätä nykyä ainakin Japanista, Australiasta, Yhdysvalloista ja Argentiinasta. Ideana on, että henkilö voi vuokrata käyttöönsä betoniseinäisen huoneen, jossa on oheisrekvisiittaa sekä muutama lyöntiase. Huoneesta löytyy muun muassa vanhoja tietokoneita ja lasipulloja.

Aseeksi voi valita esimerkiksi puisen pesäpallomailan tai pampun. Henkilö pukeutuu suojavarusteisiin, valitsee taustalla soitettavan soundtrackin ja astuu huoneeseen purkamaan vihaa. Hän saa tehdä huoneessa niin paljon tuhoa kuin puolessa tunnissa pystyy ja jaksaa.

Vicen julkaisema artikkeli kertoo, että etenkin naiset ovat turvautuneet yhä useammin raivohuoneen vuokraamiseen. Viime aikoina myös maailman poliittiseen tilanteeseen turhautuneet ihmiset ovat vuokranneet raivohuoneita käyttöönsä. American Psychological Associationin mukaan miehet ja naiset purkavat stressiä eri tavalla.

Miehet turvautuvat usein fyysiseen aktiivisuuteen aggressioita purkaakseen, kun naiset hakevat lohtua sosiaalisista suhteista. Yhteiskunta ei katso vihaansa julkisesti näyttäviä naisia suopeasti. Normaalisti huutaminen ja tavaroiden heitteleminen ainoastaan lisää aggressiivisuutta, mutta raivohuoneissa pääsee purkamaan paineita rauhassa ja yksin. Ammattilaisten mukaan se sopii parhaiten henkilöille, jotka normaalisti käsittelevät vihan tunteita ja mielipahaa rauhallisesti.

Viihdeuutiset

Yksinäisyys voi johtaa jopa kuolemaan: ”Vähentää vastustuskykyä”

Mielenterveyden keskusliitto muistuttaa, että ihminen voi olla yksinäinen, vaikka hänellä olisi paljon ystäviä. Yksinäisyys on tunne, ja jokaisella ihmisellä on luonnostaan tarve tuntea toinen ihminen läheiseksi ja tärkeäksi.

Pitkäaikaisesti yksinäisyyttä kokevalta puuttuu sosiaalinen verkosto, eikä hän koe kuuluvansa mihinkään ryhmään. Yksinäisyys tuottaa henkisen kuorman lisäksi myös fyysisiä ongelmia. Floridan yliopistossa on tehty tutkimus, jonka mukaan yksinäisyys voi sekoittaa valkosolujen tuotantoa niin paljon, että ihminen sairastuu herkemmin erilaisiin tulehduksiin.

Yksinäisyyden on jo aiemmin kerrottu aiheuttavan mielenterveysongelmien lisäksi sydän- ja verisuonisairauksia sekä ennenaikaista kuolemaa. Sosiaalisesti eristyneillä on muita huonompi vastuskyky. Tutkimukseen osallistui 141 ihmistä, ja valkosolujen muutoksia tutkittiin myös reesusapinoilla.

Tulokset osoittivat, että yksinäisyys sekoittaa valkosolutuotantoa, mutta myös valkosolutuotannon sekoittuminen voi johtaa yksinäisyyteen. Yksinäisyyden poistaminen ei aina ole helppoa. Tärkeintä olisi kuitenkin hyväksyä itsensä ja lähteä liikkeelle esimerkiksi harrastusten pariin kohtaamaan muita ihmisiä kasvokkain.