Karmiva humina piinaa kaupunkia – ääni saatiin videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Bristolissa asuva Steve Burden on onnistunut taltioimaan kuvaamalleen videolleen erikoisen äänen. Kaupungin yllä kuuluva humina on piinannut kaupungin asukkaita jo 40 vuoden ajan, eikä kukaan ole keksinyt selitystä äänien lähteelle.

Mirror-lehden mukaan ensimmäisen kerran kaupunkilaiset raportoivat erikoisista humisevista äänistä 1970-luvulla. Ääni on saanut nimen Bristolin humina. Asukkaiden mukaan ääniä esiintyy satunnaisesti ja aaltoilevasti voimistuen.

Steven mukaan hänen kuulemansa äänet ovat kestäneet noin 20 minuuttia kerrallaan. Tutkijat ovat havainneet, että kaikki kaupunkilaisista eivät kuule ääniä, sillä ne ovat erittäin matalia.

Joskus huminaa esiintyy useita kertoja vuodessa ja sitten saattaa mennä vuosikin, ettei mitään kuulu. Tutkijat epäilevät, että kyse on jonkinlaisesta luonnonilmiöstä, mutta ainakaan toistaiseksi mitään teorioita ei ole onnistuttu todistamaan.

Uusimmat