Tutkimus vahvisti: Raha tuo onnea parisuhteeseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vanha kasku sanoo, että paras kirvesmies ei ole hän, joka saa lastuja muita enemmän. Tämä tarkoittaa periaatteessa sitä, että vaikka tienaisi työllään kuinka paljon tahansa, ei välttämättä ole paras lajissaan. Tuoko raha sitten onnea?

Omaisuuden ja onnellisuuden yhteyttä on tutkittu. Esimerkiksi Iso-Britanniassa vuosina 2011-2012 toteutettu Wealth and Assets Survey keräsi dataa ihmisten taloustilanteesta ja onnellisuuden tasosta. Tutkimukseen osallistui ihmisiä eri tulo- ja yhteiskuntaluokista. Tutkimustulosten perusteella onnellisimpia perheitä olivat ne, joilla oli talous tasapainossa.

Raportin mukaan turvattu talous tuo elämään tyydytystä, onnellisuuden tunne on korkeammalla ja ahdistuneisuus matalemmalla. Yksilön taloudella ei ollut onnellisuuteen yhtä paljon merkitystä kuin sillä, kuinka koko perhe pärjää. Ei kuitenkaan tarvitse olla rikas ollakseen onnellinen, kunhan tulee toimeen ja peruasiat ovat kunnossa. Pienet tulot ja köyhyys ovat suuria stressitekijöitä elämälle, Fast Company uutisoi.

Uusimmat