Näin paljon Tinder-kuva voi poiketa todellisesta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikki sosiaalista mediaa käyttävät tietävät, että siellä julkaistut kuvat ovat vain pieniä hetkiä elämästä ja yleensä valikoidusti vain niitä kauniimpia ja kuvauksellisimpia hetkiä. Harva jaksaa asetella ruoka-annoksiaan aina täydellisesti tai meikata huolellisesti joka päivä.

Twitterissä on alkanut leviämään hauska ilmiö, jossa ihmiset julkaisevat kaksi Tinderiin liittyvää kuvaa. Ihmiset julkaisevat aihetunnisteella #OnTinderAtTinder kuvia, miltä he näyttävät sovelluksessa ja miltä he näyttävät käyttäessään sovellusta. Kuten arvata saattaa, kuvat ovat melko erilaisia keskenään.

Toisessa kuvassa henkilö on edustavimmillaan tarkasti mietityssä asussa, hiukset laitettuna ja meikit paikallaan. Toinen kuva paljastaa millaiselta henkilö näyttää kun hän selaa muiden Tinder-profiileja. Näky poikkeaa edustavasta profiilikuvasta melko paljon, kun henkilöt makoilevat likaisissa hiuksissa meikittöminä sängyn pohjalla.