Japanilaisen viihdeohjelma hämmentää – alastomat miehet kylpyaltaassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Länsimaisen television kisailu- ja realityohjelmat saattavat vaikuttaa melko tylsiltä ja kaavoihin kangistuneilta japanilaisen televisioviihteen rinnalla. Maan televisiokanavien hämmentävimpään tarjontaan päästään toisinaan tutustumaan esimerkiksi Youtube-videoiden muodossa.

Nyt sosiaalisessa mediassa on päästy ihmettelemään yhtä Monday Lateshow – Suiyo kara Yofukashi -viihdeohjelman erikoisemmista osioista. Siinä nuoret, pääosin tukevahkot alastomat miehet kisailivat liukumalla kylpyaltaan reunaa pitkin vatsallaan. Twitterissä jaetulla videolla nähdään, kuinka yksi miehistä onnistuu viimein haasteessa useiden pieleen menneiden yritysten jälkeen.

– Tämä onnistumisen tunne… En ole tuntenut näin sen jälkeen kun minut valittiin yliopistoon!, mies kuvailee Grapee-sivuston mukaan.

Eerikoisen urheilulajin juuret ovat paikallisten yliopisto-opiskelijoiden huvituksissa. Ryhmä opiskelijoita alkoi harrastamaan kylpyalteen reunalla liukumista asuntolansa kylpyhuoneessa. Nuoret miehet kisailivat siitä, kuka liukui altaan reunaa pitkin parhaiten.

Uusimmat