Velkataakka on myrkkyä parisuhteelle

Terveys Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Harvalla suomalaisella on varaa ostaa asuntoa tai autoa ilman velkaa. Suuret hankinnat päätetään yleensä kumppanin kanssa, mutta avioeron myötä saattavat molemmat osapuolet jäädä velkaiseksi. Tämä puolestaan voi olla kohtalokasta uutta parisuhdetta rakentaessa.

Ihastuksen taloudellinen tilanne saattaa vaikuttaa ratkaisevasti sitoutumiseen. Suuri velkataakka koetaan raskauttavaksi seikaksi parisuhteen perustamisessa. Noddle-palvelun teettämän tutkimuksen mukaan ainakin kymmenen prosenttia ihmisistä välttelee tietoisesti velkojen puhumisesta ihastukselleen.

Kymmenesosa velkaantuneista ei halua kertoa raha-asioidensa todellista laitaa edes ennen yhteen muuttamista. Osa paljastaa taloudellisen taustansa vasta avioitumisen myötä. Samassa kyselyssä selvisi, että olemassa on myös velallisia, jotka eivät koskaan kerro taloudellisia huoliaan kumppanilleen häpeän pelossa. Raha-asioiden suhteen tulee olla rehellinen. Pahimmassa tapauksessa taloudellinen epätietoisuus johtaa avioeroon.

Raha-asiat aiheuttavat monille ahdistusta, ja tilanne pahenee asioita salatessa. Ylivelkaantuminen saattaa myös jossain määrin osoittaa kumppanin olevan vastuuton, mikä nostaa epäilyksiä myös muilla parisuhteen osa-alueilla. Jos hän ei kerro rehellisesti raha-asioistaan, mitä muuta henkilö salaa suhteessa? Asiat selvitetään rehellisesti puhumalla ja suunnittelemalla ilman, että asioiden pimittämistä jatketaan.