Perheenäidin hauska hätähuuto: ”Hello from the Motherside”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Laulaja ja lauluntekijä Emily Mills on varmasti kuullut jo kaikkien muiden tavoin lukemattomia versioita Adelen Hello-kappaleesta. Siitä huolimatta hän päätti, että vielä on tilaa yhdelle, ja teki kappaleesta äitiyttä koskevan parodian muuttamalla lyriikoita uuteen uskoon.

Mills on nimennyt kappaleen uudelleen äitien avunhuutoa kuvaavalla Hello From The Motherside -nimellä. Kappale kertoo siitä, miten perheenäiti on uupunut eikä kaipaisi mitään muuta tällä hetkellä niin paljon kuin lasillista viiniä. Kappaleeseen on myös kuvattu musiikkivideo, joka matkii alkuperäistä videota tunnelmaltaan ja tyyliltään aina naisen meikkiä ja hiustyyliä myöten.

Monet äidit ovat pystyneet samaistumaan videon sanomaan ja sitä onkin katsottu muutaman päivän sisällä jo yli miljoona kertaa. Videosta tykänneet ovat jopa kommentoineet pitävänsä tästä perheenäidin versiosta enemmän kuin alkuperäisestä Hello-kappaleesta ja musiikkivideosta.

Uusimmat