Kohuväite: Syntymäkuukausi vaikuttaa terveyteen!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kolumbian yliopisto teki tutkimuksen, jossa tarkasteltiin noin 1,75 miljoonan ihmisen potilasrekisteriä. Tutkijat saivat selville, että syntymäkuukausi vaikutti melko paljon siihen, millaisille sairauksille henkilö tulee olemaan altis.

Tech Insider -sivusto julkaisi tutkimustuloksista videon, jossa kerrotaan millaisia sairauksia missäkin kuussa syntyneet todennäköisemmin sairastavat. Tutkijat saivat selville, että maaliskuussa syntyneillä todettiin eniten sydämeen liittyviä sairauksia ja marraskuussa syntyneillä sekä lisääntymiseen liittyviä että neurologisia sairauksia.

Lokakuussa syntyneet ihmiset sairastelivat ylipäätään enemmän kuin muut. Toukokuussa ja heinäkuussa syntyneet olivat taas selkeästi terveempiä ja sairastuivat pienimmällä todennäköisyydellä mihinkään. Syntymäkuukauden lisäksi asiaan vaikutti myös jonkin verran se, missä henkilö on syntynyt.

Uusimmat