Maailman parhaat asuinpaikat listattiin – yksi suomalaiskaupunki mukana!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Tutkimuksen mukaan Helsinki on maailman kaupungeista 30:nneksi paras paikka asua. The Guardian kertoo Mercer Quality of Life -tutkimuksesta, jossa katsottiin viime vuoden tietojen perusteella missä päin maailmaa ihmisen on tällä hetkellä kaikista parhain asua.

Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteensä 230 eri kaupungin tilannetta. Tarkasteltavia asioita olivat muun muassa maiden ja kaupunkien sosioekonominen tilanne, terveystilastot, koulutus, asuntokanta ja ympäristö.

Isot yritykset käyttävät tutkimustuloksia apunaan kun he päättävät mihin maihin heidän kannattaa toimintaansa laajentaa ja paljonko heidän tulisi maksaa kyseisessä paikassa henkilökunnalleen palkkaa.

Paras kaupunki asua oli Itävallassa sijaitseva Wien. Helsinki oli listalla sijalla 30, mikä on melko hyvin ottaen huomioon sen, että listattuja kaupunkeja oli yhteensä 230 kappaletta. Pohjoismaiden kaupungeista Tukholma oli sijoittunut korkeammalle sijalle 19, Oslo jakoi Helsingin kanssa sijan 30 ja Kööpenhamina vei pohjoismaiden osalta korkeimman sijan yhdeksän.