Terveysasiantuntija: ”Paras aika päivästä käydä kakalla”

Terveys · Annika Kela

Terveysasiantuntija lääkäri Kenneth Koch on paljastanut Women’s Health -lehdelle milloin on paras aika päivästä käydä kakalla. Toisin kuin monet ovat luulleet, se ei ole lounas-tauolla tai ennen nukkumaan menoa vaan silloin, kun ihminen on vasta herännyt.

Koch perustelee väitettään sillä, että yön aikana keho on prosessoinut kaiken sen ravinnon, jonka ihminen on päivän aikana syönyt ja aamulla suolistoon on kertynyt ulostetta. Lääkäri kertoi, että heräämisen jälkeen keho on valmiina niin sanotusti pudottamaan lastin.

Koch muistuttaa, että säännöllisyys on kaiken a ja o. Keho ja erityisesti ruoansulatuselimistö sopeutuu nopeasti rutiineihin ja toimii tehoikkaimmin, kun ihminen noudattaa rutiineja. Niinpä myös aamukakalla käymiseen saattaa joutua opettelemaan käymällä vessassa säännöllisesti aamulla, Metro kertoo.

Lääkärin mukaan keho kiittää, kun rytmi on säännöllinen. Rutiineista poikkeaminen sen sijaan aiheuttaa turhaa stressiä ja ruoansulatusvaikeuksia. Sen seurauksena ihminen saattaa kärsiä muun muassa turvotuksesta ja ilmavaivoista.

Uusimmat