Pane hyvä kiertämään – pienet teot tuovat paljon iloa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ihmiset voivat tuntea olevansa etuoikeutettuja pienten ja arkisten asioiden takia. Niitä voivat olla puhtaat vaatteet, lämmin ruoka ja ystävän lähettämä postikortti. Hyvää voi myös jakaa eteenpäin.

Jokainen meistä voi tehdä muille ihmisille satunnaisia hyvän mielen tekoja, jotka eivät vaadi paljoa, mutta tuottavat iloa sitäkin enemmän. Tällaisia ovat esimerkiksi töihin leivotut herkut tai kaverin ulkonäön kehuminen. Osta kodittomalle voileipä tai lahjoita vanhoja tavaroitasi niitä tarvitseville.

Jos kuulet, että joku puhuu toisesta henkilöstä pahaa hänen selkänsä takana, vaihda puheenaihetta myönteisempään suuntaan. Lähetä vanhalle tuttavallesi viesti ja kysy kuulumisia vuosien jälkeen.

Vieraile eläintalossa ruokalahjoituksen kera tai anna rahaa hyödylliseen keräykseen. Kaikista rohkein auttaja on se, joka osallistuu vapaaehtoistyöhön esimerkiksi vanhusten tai lasten parissa.

Uusimmat