Ruotsalaisessa lähikaupassa ei lainkaan myyjiä – ostokset maksetaan puhelimella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kun Ruotsin Vikenissä asuva Robert Ilijason joutui ajamaan 20 minuuttia lähimpään vauvanruokaa myyvään auki olevaan supermarketiin, hän sai idean. Sen tuloksena syntyi 24 tuntia vuorokaudessa auki oleva lähikauppa, jossa ei ole lainkaan myyjiä.

Ilijasonin lähikaupan asikkaiden täytyy ladata puhelimeensa Näraffar-sovellus, jonka avulla he pääsevät liikkeeseen sisään. Myös tavaroiden maksaminen hoituu sovelluksen avulla. 45 neliömetrin liikkeestä löytyy päivittäistavaroita kuten ruokaa, sokeria ja vaippoja.

Kaupassa ei myydä lainkaan tupakkaa, alkoholia tai lääkkeitä. Varkauksien estämiseksi liikkeeseen on asennettu kuusi valvontakameraa. Lisäksi Robert Ilijason saa hälytyksen puhelimeensa, mikäli kaupan ovi on auki yli kahdeksan sekunnin ajan tai joku yrittää murtautua sisään.

Associated Press -uutistoimiston mukaan IT-asiantuntijana toimivan Ilijasonin tavoitteena on, että idea leviää 4,200 asukkaan Vikenin lisäksi myös muihin pikkukyliin. Mies toivoo, että idean myötä pieniä ja aina avoinna olevia lähikauppoja alettaisiin nähdä jälleen myös ruotsin maaseudulla.

– On uskomatonta, ettei kellekään muulle ole tullut tätä ideaa aikaisemmin, mies kuvailee.