Kate Middletonin kaksoisolento lyö rahoiksi – viikkopalkka jopa 11 500 euroa

Viihdeuutiset · Annika Kela

35-vuotias englantilaisnainen on luopunut leipätyöstään tarjoilijana voidakseen esiintyä Cambridgen herttuatar Kate Middletonina. Heidi Aganin yhdennäköisyys Katen kanssa on niin erehdyttävä, että nainen on onnistunut tienaamaan sievoisen summan esiintymisillään.

The Sun -lehden mukaan Heidille maksetaan mainoksista ja esiintymisistä parhaimmillaan 3.900 euroa. Viikkoina, jolloin Aganilla on useampia keikkoja, kohoaa hänen tienestinsä jopa 11.500 euroon. Heidi kertoi, että hänen uransa Kate Middletonin kaksoisolentona lähti nousukiitoon, kun hän teki sopimuksen mallitoimiston kanssa. Nyt Heidillä on esiintymisiä ympäri maailmaa.

Kaksoisolento on muun muassa vieraillut Australiassa ja Kiinassa esiintymässä Middletonina. Agan on opetellut hoviin sopivia käytöstapoja ja hänen tulee myös näyttää jatkuvasti kuninkaalliselta. Heidi ei voisi kuvitella mitään parempaa työtä kuin se mitä hän nyt tekee.