Kanye Westin albumi julkaistiin Pornhubissa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Pornhub-aikuisviihdesivustolla vierailleet käyttäjät ovat huomanneet sivuilla ilahduttavan yllätyksen. Kanye Westin uusin albumi The Life of Pablo oli nimittäin julkaistu sivuilla kaikkien kuunneltavaksi. 18 kappaletta sisältävä levy oli ladattu sivustolle kokonaisuudessaan.

New York Daily News -lehden mukaan musiikin huumaa ei kestänyt kauaa, sillä Pornhub poisti sivuiltaan videon, jossa esitettiin Kanye Westin kappaleita. Pornhub on pahoitellut julkaisua ja todennut, että joku käyttäjistä oli ladannut levyn sivustolle laittomasti.

Westin uusin levy on julkaistu ainoastaan Tidal-musiikkipalvelussa. Fanit, jotka eivät ole halunneet tyytyä radiosoittoihin ovat joutuneet hankkimaan maksullisen jäsenyyden Tidaliin kuullakseen idolinsa uusimman tuotoksen. Albuminsa varjelemisesta huolimatta Westin levy on vuotanut nettiin ja sitä on jaettu useissa laittomissa kanavissa.