Jennifer Lawrence lomakuvissa Bahamalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Näyttelijä Jennifer Lawrence lukeutuu tämän hetken suosituimpiin ja kovapalkkaisimpiin Hollywood-tähtiin. Taannoin hänen uutisoitiin ryhtyvän myös kirjoittajaksi, sillä hän työstää parhaillaan komediaelokuvan käsikirjoitusta yhdessä Amy Schumerin kanssa. Nyt Jennifer on kuitenkin ehtinyt lomalle Bahamalle.

Paparazzi yllätti Lawrencen eilen, kun elokuvakaunotar oli nauttimassa lomastaan yksityisveneellä. Hän pulahteli välillä veneen kannelta myös uimaan meren vilvoittaviin aaltoihin.

Lawrence kertoi äskettäin aikovansa laajentaa repertuaariaan ohjaamisen puolelle. Tähti on kiinnitetty ohjaamaan Project Delirium -nimistä elokuvaa, joka kertoo Entertaiment Weekly -lehden mukaan 60-luvun ”psyykkisestä sodankäynnistä”.

– Olen halunnut päästä ohjaamaan elokuvia siitä lähtien kun olin 16-vuotias, tähti kommentoi Enterntainment Weekly -lehdelle.

Jennifer Lawrence on saanut oppia ohjaamiseen arvostetulta taholta. Vogue-lehden haastattelussa hän kertoo seuranneensa tarkasti lukuisia Oscar-ehdokkuuksia saaneen ohjaaja David O. Russellin työskentelyä niin kuvausten kuin leikkaamisenkin parissa. Lawrence on tähdittänyt Russellin elokuvia Unelmien pelikirja, American Hustle ja Joy.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash