Naapuruston varas rysän päältä kiinni

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Pohjoisamerikkalaista naapurustoa piinannut kleptomaani on jäänyt kiinni rysän päältä. Yksi naapureista oli nimittäin virittänyt varkaalle ansan, sillä hän oli kyllästynyt siihen, että joku varasti hänelle toimitetut paketit.

Youtubessa julkaistu piilokameravideo paljastaa, että kadulla kävellyt nuori nainen tarttui syöttiin, kun hän näki ovella olevan paketin. Nainen vilkuili ympärilleen ja käveli naapurin oven eteen ja otti paketin syliinsä.

Sitten hän poistui paikalta paketteineen. Ansa toimi ja varkauden uhriksi joutunut naapuri toimitti videon viranomaisille. Asukas paljasti videonsa tiedoissa, että hän on saanut kostonsa, sillä paketti, jonka kleptomaani varasti oli täynnä koiran ulostetta. Ehkäpä pitkäkyntinen nainen otti tällä kertaa opikseen ja jättää vastedes naapureille kuuluvat tavarat rauhaan.