Tämä on ihmisten mielestä paras ikä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä voi ajatella elävänsä tällä hetkellä parasta ikäänsä ja elämänsä hienointa aikaa kun taas toiset odottelevat tulevaa tai haikailevat menneiden perään. Parhaan iän selvittämiseksi on nyt tehty suuri kysely, johon on ottanut osaa eri-ikäiset ihmiset aina nuorista vanhuksiin saakka.

YouGov-sivusto kertoo tekemästään kyselystä, josta saatiin selville, että vastanneiden mielestä paras ikä ihmiselle on 36 vuotta. Fyysisen terveyden kannalta parhaaksi iäksi ihmiset valitsivat 29 vuotta. Kyselyyn vastanneet olivat myös sitä mieltä, että ihmiset ovat viisaimmillaan noin 51-vuotiaana.

Ihmiset voivat näyttää 20-vuotiaina voivansa esimerkiksi 40-vuotiaita paremmin, mutta tutkimusten mukaan he eivät kuitenkaan ole tyytyväisiä itseensä. Vartalon ja fyysisen kunnon kannalta parhaaksi iäksi kerrottiin 24 – 34 vuotta, mutta viisauden kannalta vastaukset parhaasta iästä olivat 49 – 56 vuotta.