Mies otti 65 000 askelta lumihangessa – huikea tulos näkyy ilmakuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin miten brittiläinen lumitaiteilija Simon Beck kävelee lumihangessa jopa kymmeniätuhansia askeleita saadakseen aikaan upeita lumiteoksia. Niiden kauneuden tosin näkee yleensä vasta ilmakuvista katsottuna. Nyt Beck on luonut uuden teoksen Game of Thrones -televisiosarjan markkinointiin.

Lumitaiteilija toteutti kovatöisen teoksensa Ranskan Alpeilla. Työn tilaajana oli Sky Atlantic, jonka kanavalla suosikkisarja jatkuu huhtikuussa. Teoksen tekemiseen kului 13 tuntia ja sinä aikana Beck otti 65.000 askelta ja taivalsi 32,5 kilometriä lumihangessa.

Simon Beck aloitti lumikenkäilyn ja kuvioiden muodostamisen kokeilumielessä, mutta huomasi nopeasti jääneensä harrastukseen koukkuun. Hän kävelee korkeita mäkiä ja pitkiä matkoja muodostaen maisemaan taidetta. Beck myöntää, että lumikenkäily on fyysisesti raskasta, mutta lopputulos palkitsee kauneudellaan. Hän on julkaissut vuonna 2014 myös kirjan lumitaiteensa valokuvista.