Treenaamisella merkittävä vaikutus treffailemiseen

Fitness Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kun ihminen harrastaa liikuntaa, hän tuntee olonsa paremmaksi, itsevarmemmaksi ja energisemmäksi. Tekemättömyys ruokkii yleensä sitä, että ulos menemisen ja uusien ihmisten tapaamisen sijaan haluaakin jäädä mielummin kotisohvalle katsomaan televisiota.

Tuollaisissa tapauksissa uusien tuttavuuksien tekemisen mahdollisuus on pizzalähettiä lukuunottamatta pyöreä nolla. Liikunnan harrastaminen saa ihmisen aktiivisemmaksi ja itsevarmemmaksi, mikä auttaa uusien ihmisten tapaamisessa.

Treenaavalla ihmisellä on enemmän energiaa tutustua ja olla kiinnostunut uusista ihmisistä, minkä lisäksi hän vaikuttaa uuden ihmisen silmissä positiivisemmalta ja viehättävämmältä.

Viehättävyyden lisääntyminen ei johdu pelkästään kasvaneista lihaksista ja kauniista vartalosta vaan siitä, että hyvä olo, itsevarmuus ja iloisuus ovat juuri niitä asioita, jotka saavat henkilön vaikuttamaan kiinnostavammalta.

Miesten kohdalla treenaaminen nostaa myös testosteronitasoja, mikä saa miehet aktiivisemmiksi ja aikaansaaviksi. Hyvä olo ja virkeys näkyvät ulospäin, ja niihin nainen Seduction Science -sivuston mukaan kiinnittää usein miehessä huomiota.