Lehti: Venäjän armeija yrittää ostaa vakoojadelfiinejä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Venäjän puolustusministeriö on julkaissut verkossa ostoilmoituksen, jossa etsitään myynnissä olevia delfiinejä. Puolustusministeriö on ilmoittanut, että Venäjä on valmis tekemään tarjouksen kahdesta naaraasta ja kolmesta uroksesta.

Courier Mail Australia -sivuston mukaan delfiinien tulisi olla iältään kolmesta viiteen vuotta. Sen lisäksi delfiineillä tulisi olla hyvät hampaat. Puolustusministeriö on ilmoittanut tarjoavansa hyvistä yksilöistä 22.400 euroa.

Puolustusministeriö on ilmoittanut, että delfiinit tulisi toimittaa Krimillä sijaitsevaan sotilastukikohtaan. Venäjä aikoo kouluttaa delfiineistä armeijansa vakoojia. Valtio on aiemminkin hyödyntänyt delfiinejä operaatioissaan.

Neuvostoliiton aikaan delfiinejä koulutettiin muun muassa asentamaan pommeja vihollisten sukellusveneisiin ja sen lisäksi delfiinit osasivat ilmoittaa hylätyistä torpedoista ja uponneista aluksista. Älykkäät nisäkkäät ovat olleet armeijalle suuri apu ja nyt Venäjä aikoo etsiä uusia kandidaatteja vakoiluohjelmaansa.